Hiekkapuhallettu lasi

Hiekkapuhallettu laminoitu tai karkaistu lasi

Himmeää peittävyyttä lasiin saadaan hiekkapuhaltamalla. Puhalluksen jälkeen lasin pinta pestään ja se käsitellään kolminkertaisella teflonruiskutuksella, joka kuivuu lasin pintaan vähentäen lasin likaantumista. Lasi voidaan sijoittaa kaiteeseen kummin päin tahansa riippuen asiakkaan tarpeista. Sijoittamalla sileä puhaltamaton pinta ulospäin, saadaan kiiltävä lasimainen julkisivu, ja samalla herkemmin likaantuva pinta on pestävissä sisäpuolelta. Ulkonäkösyistä hiekkapuhallettu, mattamainen pinta voidaan sijoittaa myös ulkopuolelle, mutta tämä vaikeuttaa puhdistusta. Hiekkapuhalletun lasin valonläpäisyprosentti on 50–60% riippuen puhalluksen voimakkuudesta. Samalla on mahdollista jäsentää lasia puhaltamalla vain osittain tai halutun kuvion mukaisesti.

Hiekkapuhalluskuviot

Kuvioiden ja raidoitusten suunnittelussa on tärkeää, että työ voidaan suorittaa muottiteknikalla, joka on edullisempaa kuin teippaaminen. Kuvion tulee olla säännöllinen, jolloin vältetään vierekkäisten lasien välillä syntyvät epäjatkuvuuskohdat. Kuvassa esimerkkejä hiekkapuhalluskuvioista, jotka onnistuvat muottitekniikalla. Huomioi, että tilattaessa on ilmoitettava, kumpi puoli lasista on ulospäin.

Hiekkapuhallusasteet

Peittävä (4 bar)

Hiekkapuhallettu laminoitu tai karkaistu lasi

Koko lasi on hiekkapuhallettu

Lasi on osittain hiekkapuhallettu, puhalluskuvio ulottuu reunaan asti

Lasi on osittain hiekkapuhallettu

Lasi voidaan kuvioida myös silkkipaino tai digiprint menetelmällä